Suomennoksia
Viisitoistavuotiaat koulupojat Billy Gunn ja Rory Wilder palaavat viikonlopun telttaretkeltä vain huomatakseen, että mystillinen vitsaus on iskenyt Port Mossiin, heidän pieneen mississippiläiseen kotikaupunkiinsa. Kysymys tapahtuneen syystä on vasta alkua – varsinkin kun kuolleet kieltäytyvät pysymästä kuolleina. Ensimmäiseksi Billyn ja Roryn täytyy ottaa selvää, mitä on tapahtunut. Mutta se ei käykään tuosta vain. Ei riitä että kuolleet eivät pysy kuolleina, vaan omituinen myrsky uhkaa hukuttaa kaupungin, ja talvikin on uhkaavan lähellä. Valtavia aluksia ilmestyy taivaalle tuoden mukanaan muukalaisia, joitten teknologia yltää ennennäkemättömälle tasolle. Jäätyään ilman sähköä ja muita nykyaikaisia mukavuuksia Billyn ja Roryn täytyy keksiä keino miten selvitä kammottavien zombien, korkealle kehittyneitten vieraitten elämänmuotojen ja apokalyptisten myrskyjen seassa ja samalla selvitellä keskinäistä suhdettaan mielettömäksi muuttuneessa maailmassa.

Jenni syntyi vuonna 1900 Koillismaan selkosilla pieneen mökkiin. Siihen aikaan niillä tienoin jokaisen piti tietää, millä lailla ankaran luonnon keskellä pysyi hengissä ja pystyi viemään perhettään eteenpäin. Varsinkin naisen osa oli rankka, kaikki piti tehdä omin käsin, ja apu oli kaukana jos vaikka tapahtui jokin onnettomuus. Jokainen päivä oli raadantaa, mutta mukaan mahtui paljon pieniä ja suuriakin ilonaiheita. Elämä sykki väkevänä korpien keskellä.

Elämänmakuinen nuoren naisen kasvutarina ei niin kovin kaukaa menneisyydestä Koillismaan omalla puheenparrella kerrottuna.



Eino on poika, joka syntyy sotien välisenä aikana pieneen koillismaalaiseen mökkiin. Elämä suurilla selkosilla on usein puutteellista ja elämä näennäisesti tylsää raadantaa, mutta se on elämää - ja Eino ottaa siitä kaiken irti. Nuoren pojan herkkä ja oivaltava kehityskertomus ei niin kovin vanhoilta ajoilta Koillismaan omalla puheenparrella kerrottuna.



Simon Conley on ihmissusi, tavallisten ihmisten paljoudessa mitättömän pieneen vähemmistöön kuuluvan lajin jäsen, ja lisäksi homoseksuaali. Ihmissusilauman turvallisuus on kiinni täydellisestä salassa pysymisestä, ja sitä pidetään yllä keinoja kaihtamatta. Homoutta pidetään lajin keskuudessa perversiona, josta rangaistaan kuolemalla. Kun Simon rakastuu ihmismieheen, hän on kaksinverroin kirottu. Edes hänen alfansa vastahakoinen suvaitsevaisuus ei ehkä riitä suojelemaan häntä toisten, laumahierarkian huipulla olevien susien vihalta. Kun hän rakastuu ihmismieheen, hän on siis kaksinverroin kirottu.

Paul Hunter on eläinlääkäri, joka sattumoisin pelastaa pahoinpidellyn ja keskellä hyytävän kylmää Minnesotan talvea tielle heitetyn valtavan suuren koiran. Hän ei osaa aavistaakaan törmänneensä salaisuuteen, jonka paljastuminen saattaa maksaa hänen henkensä.

Bilal Abu on 16-vuotias kurdipoika, jonka perhe on joutunut pakenemaan Irakista Yhdysvaltoihin hallituksen surmattua hänen isänsä. Perhe kamppailee toimeentulostaan syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkimainingeissa naapuruston ennakkoluulojen ja suvaitsemattomuuden keskellä. Kotonaankin Bilal joutuu kokemaan sekä henkistä että ruumiillista väkivaltaa perheenpään asemassa olevan vanhimman veljen pahoinpidellessä ja käyttäessä häntä seksuaalisesti hyväkseen. Kaiken lisäksi Bilal on alkanut uskoa olevansa homo. Mutta kun hän rakastuu yhteisönsä uskonnollisen johtajan poikaan, hän löytää vähitellen oman äänensä ja uskaltautuu käyttämään sitä huolimatta siitä, että hänet koetetaan vaientaa perheen ja yhteisön kunnian nimessä.

Vaikuttava ja voimaannuttava kertomus nuoren pojan heräämisestä täyteen tietoisuuteen omasta ainutlatuisesta itsestään, ja hänen kamppailustaan oman äänen löytämiseksi ja vaikenemisen salaliiton murtamiseksi. Tarinassa nousee kauniisti esille myös tavallisten ihmisten islam, josta saa aivan toisenlaisen kuvan kuin minkä siitä antavat fundamentalistiset kiihkoilijat.

Kevin Quinn on menettänyt työpaikkansa poliisina jouduttuaan pahaan kolariin, jossa hän sai merkillisen kyvyn nähdä asioita koskettamalla esineitä.

Hän on tarjonnut apuaan poliisille kadonneitten etsimisessä mutta lopettanut sen, koska häntä on pilkattu ja syytetty huijariksi sekä lehdistön että entisten kollegojensa taholta. Kun teini-ikäisiä poikia alkaa kadota jälkiä jättämättä hänen entisellä kotiseudullaan, hänet kuitenkin saadaan houkutelluksi paikalle auttamaan tutkimuksissa.

Connor Dougal on osastonsa nuorin etsivä, joten hänen tehtäväkseen annetaan huolehtia Kevinistä tutkimusten aikana. Connorillakin on syynsä pitää kaikenkarvaisia selvänäkijöitä huijareina ja onnenonkijoina, eikä häntä huvittaisi olla missään tekemisissä Kevinin kaltaisen tyypin kanssa. Kevin kuitenkin osoittautuu aidoksi. Hän huomaa esimerkiksi pystyvänsä osallistumaan Connorin uniin ja saa selville, että Connorin rakkaimman ystävän katoamisella jäljettömiin kymmenen vuotta sitten on yhä vaikutusta tapahtumien kulkuun.

Nuorten miesten välinen suhde kehkeytyy hitaasti samalla kun Kevin saa selville uutta tietoa poikia vaanivasta pedofiilista.

Logan, eläkkeellä oleva merijalkaväen eversti, on järjestelmällinen ja konservatiivinen mies. Richard, luova kuvataiteilija, taas on liberaali pasifisti, joka pelkää sairaalloisesti aseita. Kun Logan saa Richardin silmiinsä, hänen sydämensä jyrähtää käyntiin kuin vanhan auton moottori, eikä kestä kauaa kun moottori revittää jo täysillä, mutta ratin takana istuukin Richard, vaikka saattaisikin näyttää siltä kuin kumpikin mies ohjaisi itse omaa autoaan.

Richard kasvattaa pojanpoikaansa Nickiä, jonka elämä ei ole ollut helppoa. Richard vannoo, että mikään ei voi estää häntä luomasta pojalle rakastavaa ja vakaata kotia. Ei edes houkutteleva, tulikuuma suhde hyvin puoleensavetävään mieheen. Kun Richard katsoo Loganin sinisiin silmiin, hänen on kuitenkin pakko tarkistaa kantansa. Perheen muodostaminen ei ole koskaan helppoa, ei ainakaan silloin kun rattaisiin pyrkivät lyömään kapuloita temperamenttinen yhdeksänvuotias poika, paheksuvat ulkopuoliset ja suoranainen kiristys.

Mutta loppujen lopuksi sekä Logan että Richard ovat vannoutuneita perheihmisiä, jotka haluavat luoda rakastavan kodin heitä tarvitsevalle pienelle pojalle. Yhdessä he aikovat muodostaa perheyksikön, eivätkä anna kenenkään eikä minkään asettua tielleen.

Yhdysvaltojen Syvässä Etelässä asuva Wiley Cantrell on vitsejä estottomasti laukova, rääväsuinen, kolmikymppinen yksinhuoltajaisä, jonka täytyy pitää puoliaan kiihkouskovaisten naapureitten ja oman, paheksuvan sukunsa keskellä. Hän on rutiköyhä, heikosti menestyvä kirjailija, joka työskentelee kaupan kassana saadakseen lisätuloja. Hänen yhdeksänvuotias poikansa Noah syntyi äitinsä huumeidenkäytön takia kuurona huumevauvana, ja äiti hylkäsi lapsensa heti tämän synnyttyä. Noah näkee, kuinka yksinäinen isä on ja koettaa auttaa häntä löytämään poikaystävän. Kun Bostonista tullut sairaanhoitaja Jackson Ledbetter saa Wileyn sokeripuun syttymään tuleen, Noah antaa täyden tukensa suhteelle.

Jackson rakastuu päätä pahkaa Wileyn hervottomaan huumorintajuun. Jackson kuitenkin piilottelee omaa salaisuuttaan, joka uhkaa tämän muodostumassa olevan uuden perheen onnea.

Muuan mies matkustaa ulkomaille kahden viikon lomalle alistuakseen orjaksi dominoivalle, sadistiselle naiselle.

Noiden kahden viikon aikana mies kokee jotain sellaista, josta hän on haaveillut salaa jo kauan. Nainen ei päästä häntä helpolla, eikä hän sitä odotakaan.

Rouhea, eroottinen tarina sadismista, masokismista ja epätavallisista unelmista, jotka saavat täyttymyksensä vain, jos niitä uskaltaa tavoitella.


Klassikko sadan vuoden takaa vihdoinkin suomeksi!
Menestyvän kirjailijan vaimo on uskonut lapsesta asti olevansa syntynyt kuolemaan nuorena, mutta kun perheeseen syntyy kolmas lapsi, Pikkuveli, tämä on niin epätavallisen rakastettava ja ihmeellinen lapsi, että hänen onnistuu vetää äitinsä takaisin onnelliseen, täyteläiseen perhe-elämään.

Perhettä kuitenkin kohtaa hirveä tragedia, ja vaimo alkaa taas kuulla Kuoleman kutsun. Aviomies tekee kaikkensa saadakseen rakkaan vaimonsa pysymään kiinni elämässä. Koskettava kertomus rakkaudesta ja kuolemasta, avioliitosta ja perheestä ja siitä, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei.

Gustaf af Geijerstam (1858–1909) oli ruotsalainen kirjailija ja loistava tarinankertoja, jonka teksti on yhtä aikaa vetävän kevyttä ja koskettavan syvää. Tämän kirjan lukijan kannattaa varata nenäliinoja käden ulottuville.


Seitsentoistavuotias Catherine Morland rakastaa kauhua ja tahtoo sankarittareksi. Rauhallinen elämä kotipappilassa vain ei tarjoa siihen mitään mahdollisuuksia. Onneksi hän pääsee Bathiin ja saa uusia ystäviä, vieläpä kutsun vierailla heidän kodissaan, vanhassa luostarissa. Joko täyttyvät hänen hurjimmat toiveensa? Mitä hirveitä salaisuuksia mahtavatkaan kätkeä nuo ikivanhat muurit?

Northanger Abbey on Jane Austenin hilpeänkirpeä satiiri aikalaisilleen niin rakkaista "goottilaisista" kauhuromaaneista.


Russel Middlebrook on teini-ikäinen homo, joka on jo ehtinyt kokea kaikenlaista. Hän on Brent Hartingerin Lambda-kirjallisuuspalkinnon voittaneen Russel Middlebrook -sarjan päähenkilö. Sarjan ensimmäisestä osasta, Geography Clubista, on tehty elokuva, tähtinään Scott Bakula ja Ana Gasteyer. Russelilla on nyt vastassaan suurempi haaste kuin koskaan aikaisemmin: hän menee HIV-testiin. HIV on virus, joka aiheuttaa AIDSin. Testituloksen valmistumista odotellessaan hän muistelee muutamia tärkeimpiä seksikokemuksiaan.
Tämä ilmainen tarina on osa Real Story Safe Sex -projektia, Brent Hartingerin alullepanemaa vapaaehtoista organisaatiota, joka levittää fiktiivisten hahmojen avulla sanaa HIV/AIDSista ja turvaseksistä teini-ikäisille ja parikymppisille homo- ja bi-miehille kaikkialla maailmassa. ILMAINEN!


Jerna, omamme kaltaisessa maailmassa, on rakastava aviomies ja isä. Hänet vangitaan pedofiilina tekaistun syytöksen nojalla, ja hän menettää kaiken. Paikassa, jossa sitä vähiten odottaisi, hän kuitenkin saa uuden mahdollisuuden. Julmuudessaan kiehtovan Tolomin kanssa hän saa tyydyttää kauan kiellettyinä olleita intohimoja – mutta vaarantaako hän kaiken sen, mikä on hänelle rakasta? ILMAINEN!


Jernan tarina jatkuu, mutta tällä kertaa sitä kertoo Ria. Pelien pelaaminen toisten ihmisten elämällä on jännittävää. Mutta seurauksista pitää maksaa. Sen Jerna saa tuta kun hän joutuu vaarallisen suunnitelman uhriksi ja häntä syytetään murhasta. Hän tarvitsee Rian kaiken rohkeuden ja älyn sekä rehellisen mutta illuusionsa menettäneen poliisin avun päästäkseen pakoon hirvittävästä ansasta. ILMAINEN!


Ikävien tapahtumien tuiverrus – sairas lapsi, pahantahtoiset juorut, tunkeileva entinen rakastaja – on ajamassa Jernaa ja Riaa erilleen. Heidän kamppaillessaan pitääkseen suhteensa hengissä, Rian vanha ystävä Orlan joutuu yllättäen epäillyksi murhista, ja Jernan, Rian ja Silan täytyy syrjäyttää omat tarpeensa puhdistaakseen hänen maineensa ja estääkseen enemmät naismurhat. ILMAINEN!


Yli vuosisata sitten illusionisti David Berkeley teki itsemurhan meren rannalla sijaitsevassa kartanossaan tuomiten siten rauhattoman henkensä vaeltamaan ikuisesti. Tai niin paikallinen legenda tietää kertoa... Professori Rhys Davies, osa-aikainen parapsykologi, kirjoittaa kirjaa kummittelusta Kaliforniassa ja uskoo, että Berkeley Housen murentuvista raunioista saa mahtavan luvun - jos pääsee taloon ja sen maille. Ainoa este on ynseä poliisi Sam Devlin, joka ryhtyy omasta aloitteestaan katsomaan Rhysin perään. Kuten esteet yleensäkin, Devlin on iso sellainen. Mutta kuten sanotaan, mitä isompia ne ovat, sitä kovempaa ne kaatuvat...
Kun romanttinen viikonloppu San Franciscossa menee puihin, ujo nuori taiteilija Perry Foster palaa ennen aikojaan kotiin ja saa huomata, että asiat voivat aina mennä vieläkin huonommin: hän löytää ruumiin kylpyammeestaan. Ruumiin, jolla on yllään hyvin ruma pikkutakki – ja yhtä rumat sukat. Perry ei tunne vainajaa, mutta siitä ei ole suurta lohtua; millä ihmeen ilveellä kuollut tuntematon on päässyt lukittuun huoneistoon eristyneessä Alstonin kartanossa Vermontin Northeast Kingdomin takametsissä? Perry kääntyy apua saadakseen ”pitkän, tumman ja vihamielisen” entisen laivaston erikoisjoukkojen miehen Nick Renon puoleen – mutta onko Reno ihan sitä miltä näyttää?
Jane Austen on kirjailija, jota ei tarvitse esitellä. Tahto ja toiveet on hänen varhaistuotantoaan. Se on hänen tarinoistaan ainoa Englannin dekadentin regencyn ajan ylhäisimpiin seurapiireihin sijoittuva. Lady Susan on kaunotar vailla vertaa, leski, jolla ei ole omaisuutta turvanaan, vain tytär, jonka hän on kasvattanut kovassa kurissa. Lady Susan tahtoo rikkaisiin naimisiin, hinnalla millä hyvänsä. Tytär ainakin on naitettava hyvin. Kenet lady Susan saa, ja kuka saa hänen tyttärensä? Viehättävä tarina etenee eloisissa kirjeissä, joita eri osapuolet kirjoittelevat toisilleen.
iBookstore


"Musta Kana kertoo maagisten talismaanien ja sormusten tieteestä, nekromantian ja Kabbalan taiteesta, eteeristen ja infernaalisten henkien, keijukaisten, vedenneitojen ja maahisten kutsumisesta, tiedon saamisesta salaisista tieteistä, aarteitten löytämisestä, kaikkien olentojen käskemisen voimasta sekä kaikkien pahojen loitsujen ja noituuden paljastamisesta--- "

Näin alkaa tämä ikivanha grimoire, jonka teksti ei ole menettänyt kiehtovuudestaan rahtuakaan aikojen kuluessa; se henkii yhä vanhan magian lumoa.

Erittäin ansiokkaan ja teoksen oikeisiin kehyksiinsä asettavan esipuheen on laatinut Tapio Kotkavuori.